Kuten jo aiemmassa blogikirjoituksessa mainitsinkin, olen päättänyt ottaa pieniä askelia oman hyvinvointini tueksi. Siksi nimesin tämän vuoden on Minun Vuodekseni. Se pitää sisällään itsestäni huolehtimista kaikissa eri muodoissaan, ennen kaikkea sallivassa ja lempeässä hengessä.
Kun viidenkympin rajapyykki lähestyy ja lapset ovat jo aikuisia ja omillaan, on viimein aikaa keskittyä itseensä ja siihen, mikä minulle on oikeasti hyväksi. Viisaan tyttäreni sanoin: "Äiti, sinulla alkaa nyt uusi elämä."
Mitä tämä uusi elämä sitten pitää sisällään?
Kipujen taltuttamiseksi kaipasin keholleni lempeää liikuntaa, ja löysin vuosikymmenten tauon jälkeen joogan uudestaan. Tilasin yhden vuoden Yogaiaa, mutta sen kanssa oli liikaa ongelmia livelähetysten kanssa, joten en uusinut tilaustani.
Viisas tyttäreni sanoikin: "Äiti, sinulla alkaa nyt uusi elämä."
Kotona itsekseen joogaaminen tahtoi kuitenkin helposti jäädä, joten minun piti tehdä asialle jotain. Olin ilmoittautunut joulun aikoihin tammikuussa alkavalle Hengityksen Voima- kurssille, jota vetää Arctic Skyn Minna. Kun olin katsonut ja tehnyt tuon kurssin harjoitusvideoita, olin vakuuttunut siitä, että myös Minnan joogat sopisivat minulle. Lähdin kevyesti liikkeelle, ilmoittauduin mukaan ja yhtenä tiistaiaamuna kello 7:00 löysin itseni kokeilemasta online yinjoogaa.
Minna herätteli hissukseen meitä osallistujia liikkumaan. Sain kuunnella kehoani, miltä se tänään tuntuu ja mitä se kaipaa kaikkein eniten. Hän antoi myös vaihtoehtoisia tapoja tehdä liikkeitä, joten kaiken kuntoiset pysyivät varmasti mukana tuon puolen tunnin ajan.
Sain kuunnella kehoani, miltä se tänään tuntuu ja mitä se kaipaa kaikkein eniten.
Joogan jälkeen päivä alkoi mukavasti ja keho tuntui vetreämmältä kuin aikoihin. Mikä tunne!
Hengitellen eheämmäksi
Hengityksen Voima- hengityskurssi ja sen sisältämät harjoitukset ovat avanneet silmiäni oman hengitykseni suhteen.
Suurin oivallus on ollut ymmärrys siitä, mistä kylkieni jumit aiheutuvat. Minulle opetettiin jo nuorena vetämään napaa sisään, jotta olemus olisi hoikempi. Ja sitähän minä olen tehnyt- koko ikäni! Tämä taas on johtanut vajavaiseen hengitykseen ja apuhengityslihasten voimakkaampaan käyttöön, kun palleahengitys on jäänyt huonoksi (kas kun siinä pullistuu vatsa ulos...)
Myös pitkäaikainen kipu muuttaa hengitystä tehden siitä usein kevyempää ja pinnallisempaa. Ei siis ihme, että minusta välillä tuntuu, että happi loppuu, koko kroppa on jumissa ja lauluharrastuskaan ei kulje kunnolla.
Minun vuoteni- jatko
Nyt olenkin aloittanut aamuni kaksi kertaa viikossa puolen tunnin joogalla. Yleensä tunnilla ei tarvita välineitä, mutta olen varautunut joogaremmillä (käytännössä pitkä huivi), joogablokeilla sekä joogabolsterilla.
Koska olen (vielä) niin kankea, on hyvä, että minulla on tarvittaessa jotain, millä tukea asentoani. Näin ei kipu pääse yllättämään, vaan voin rentona nauttia venytyksistä kehoni hyväksi.
Oletko sinä muuten kokeillut joogaa?
Entä kiinnitätkö koskaan huomiota hengitykseesi, kuinka se kulkee?
Huomenna saan blogiini vierailijan, mainitsemani Arctic Skyn Minnan. Hän kertoo enemmän hengityksen voimasta ja vaikutuksista kehoomme. Olen niin innoissani!
Pysyt siis kuulolla,
ihanaa lauantaita - muistathan rakastaa itseäsi!
Comments